07.04.2026

Teollisuuden vauhdittamissäännös ja vihreä siirtymä

Minna Pänkäläinen, DI (sähkötekniikka), ylitarkastaja Tukesissa

Euroopan komissio on hyväksynyt 4. maaliskuuta esityksensä teollisuuden vauhdittamissäädökseksi, Industrial Accelerator Actin. Tavoitteena on kasvattaa teollisen tuotannon osuutta EU:n taloudesta vähintään entisten huippuvuosien mittoihin vahvistaakseen eurooppalaisen teollisuuden asemaa etenkin vihreässä siirtymässä ja geopoliittisessa murroksessa.

Teollisuuspoliittiset toimet

Toimiin lukeutuu useita myös Suomen teollisuudelle merkittäviä huomioita. Yhtenä tavoitteena on tukea EU:ssa valmistettujen ja vähähiilisten tuotteiden markkinoita, säätelemällä julkisia hankintoja, sekä julkisia tukijärjestelmiä. Yksi vaatimus julkisiin hankintoihin liittyen olisi, että 25 prosenttia hankittavasta teräksestä tulisi olla vähähiilistä. Näillä toimilla pyritään lisäämään eurooppalaisten teollisuustuotteiden kysyntää.

Lisäksi EU-alkuperävaatimuksia tulisi alumiinille ja sementille ja puhtaille teknologioille, kuten akuille, aurinko- ja tuulienergiateknologioille, ydinenergiateknologioille ja tietyille lämpöpumpuille, kun on kyse julkisista hankinnoista ja tukitoimista. Näitä teknologioita ja raaka-aineita koskien tulisi myös ehtoja suorille ulkomaalaisille investoinneille. Suorien ulkomaisten sijoitusten tulisi tuottaa lisäarvoa EU:lle.

Säädös sisältää lisäksi ehdotuksia toimista teollisuuden vähähiilisyyshankkeiden luvituksen sujuvoittamiseksi sekä teollisten kiihdyttämisalueiden perustamiseksi.


Liittymäpinta ekosuunnitteluun

Edellämainittujen toimien toteutumisen yhtenä edellytyksenä on että tulevilla ESPR:n (Ecodesign for Sustainable Products Regulation) tuotekohtaisilla asetuksilla, ja CPR:n (Construction Products Regulation) nojalla saadaan luotua riittävät ja selkeät kriteerit ja merkinnät kestäville teollisuustuotteille.

Tällä hetkellä Euroopan komission tutkimusyksikkö JCR on laatimassa taustaselvitystä mahdollista rautaa ja terästä koskevaa ekosuunnitteluasetusta varten. Tällä hetkellä tutkittavana on tuoteryhmää koskeva:

Esimerkkejä terästeollisuuden välituotteista, joita asetus koskisi:

Esiselvitys perustuu MEErP-metodologiaan, mutta sopivaksi räätälöidyllä lähestymistavalla, huomioiden mm. digitaalisen tuotepassin vaatimukset.

Tässä olemme uuden äärellä, sillä perinteisesti ekologinen suunnittelu on koskenut energiaa käyttäviä tuotteita. Myöhemmin se laajeni koskemaan energiaan liittyviä tuotteita, ja nyt selvityksessä ovat kaikkien muiden uusien tuoteryhmien lisäksi myös raudan ja teräksen kaltaiset välituotteet.

Digitaalinen tuotepassi

Digitaalinen tuotepassi (DPP) on tuotteen digitaalinen kuvaus, joka perustettiin ekosuunnitteluasetuksessa. Ensimmäisiä tuoteryhmiä, jotka tulevat saamaan digitaalisen tuotepassin, ovat alustavien arvioiden mukaan akut, tekstiilit ja rauta sekä teräs, sekä muut ESPR alaiset tuoteryhmät sitä mukaan, kun niitä koskevat delegoidut säädökset valmistuvat. Digitaalinen tuotepassi tulee laajenemaan myös muiden lainsäädäntöjen alaisiin tuoteryhmiin, kuten pesuaineisiin ja rakennustuotteisiin.

Digitaaliseen tuotepassiin tulevia tietoja ovat esimerkiksi tiedot valmistajasta, tuotteen ja sen komponenttien ja raaka-aineen alkuperästä, tiedot haitallisten aineiden sisällöstä sekä korjattavuus- ja kierrätettävyystietoja.

Standardien asema

Digitaaliseen tuotepassiin liittyen on valmistelussa lukuisia standardeja liittyen mm. yksilöllisiin tunnistetietoihin, yhteensopivuuteen, tiedonvaihtoprotokolliin, data carrieriin ja tiedon tallentamiseen. Standardointi tulee olemaan avainasemassa digitaalisen tuotepassin toimivuuden varmistamisessa.

Säädöksiä

Muut METSTAn vieraskynäkirjoitukset:

RSS Feed

Lue myös