20.12.2024
Koneturvallisuuden perusstandardin ISO 12100 revisio lausunnolla
Lue lisää
24.06.2021
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on julkaissut ulkoministeriön (UM) kanssa yhteistyössä muovatun raportin, joka käsittelee Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen suurvaltakamppailun vaikutuksia suomalaisyrityksille. Raporttia on työstettyä 60 asiantuntijan ja 30 yrityksen voimin.
Näiden kahden valtion välinen kamppailu vaikuttaa myös suomalaisyrityksiin ja voi muun muassa vaikeuttaa suomalaisten tuotteiden pääsyä valtioiden markkinoille. Pahimmillaan kilpailu voi myös johtaa Kiinan ja Yhdysvaltojen markkinoiden teknologiseen sekä taloudelliseen eriytymiseen, jolloin suomalaisten yritysten tulisi valita markkina-alueensa.
Raportin esimerkeissä käsitellään Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen valtakamppailun muotoja, joiden joukkoon tunnistettiin muun muassa: tuotteiden vientivalvonta, standardisointi, rahoitus ja markkinoillepääsyn rajoitukset. Suomessa valtakamppailun vaikutukset näkyvät raportin mukaan varsinkin teknologia-alalla.
Raporttiin voi tutustua tarkemmin täältä: ”Kiina ja Yhdysvallat – haaste yrityksille; suurvaltakilpailun vaikutukset suomalaisyrityksille”. (Raportti on osa Team Finland -toimintaa yritysten kansainvälisen liiketoiminnan tukemiseksi.)